lauantai 30. toukokuuta 2015

Remonttiorjan paluu

Rakas remonttiorjani, virallinen valokuvaaja oli pitkästä aikaa kanssani mökillä viikko sitten. Luvassa siis laadukkaita kuvia! Maalaushommat etenivät luonnollisesti tuplavauhtia ja homma sujui kuin tanssi. Minä maalasin sisällä ja remonttiorja ulkona. Mökki sai toisen punaisen maalikerroksen ulkoapäin ja näyttää jo todella komealta. Pesu- ja löylyhuone saivat puolestaan seiniin sekä kattoon Tikkurilan valkoista Supi saunasuojaa. Seuraavalla remppakerralla pääsee vihdoin maalaamaan valkoisia yksityiskohtia saunamökin ulkopuolelle. Loppusuora häämöttää saunamökin maalaushommissa. Vaikka maalaaminen on remppahommista mukavinta, odotan jo innolla saunan käyttöönottoa!

Oven maalausta

Pian pääsee saunomaan!

Laadukkaampi kuva lopputuloksesta
Maalushommien lisäksi avattiin virallisesti grillikausi ja kannetttiin pihakeinu paikalleen. Halpis-pallogrilli ei yllättänyt positiviisesti, mutta sillä olisi tarkoitus pärjätä kaikesta huolimatta tämä kesä. Toinen puoli pihasta on edelleen sotatannerta muistuttavaa multakenttää, mutta toisella puolella vihertää ja ruoho kasvaa - niin paljon, että ruohonleikkuri pääsi hommiin ensimmäisen kerran.


Jättitatarin alkuja nousee pihassa monesta paikasta. Sitkeä kitkeminen on aloitettu.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kulttuurihistoriallinen kohde vailla avustusta

Museoviraston päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntäminen rakennusen entistämiseen tuli viime viikolla. Valitettavasti päätös oli kielteinen, eli avustusta ei myönnetä, vaikka kohde täyttää kulttuurihistorialliselta arvoltaan entistämisavustuksen myöntämisperusteet. Päätös siirtänee ainakin tuvan kengittämistä vuodella, todennäköisesti myös ikkunaremonttia kuten myös kattoremonttia.


Yhden viranomaisasian sain hoidettua viime viikolla. Paikallinen nuohooja kävi tuvalla ja nuohosi hormit kuntoon. Nyt puuhellaa voisi ruveta varovasti lämmittelemään, mutta savun määrä tuvassa tulee olemaan melkoinen, joten varovasti on aloitettava. Kuulemma kannattaisi aloittaa lämmittämällä hormia esim. kuumailmapuhaltimella tai hiustenkuivaajalla, sen jälkeen varovaisesti pientä liekkiä hellan puolelle ja vasta viimeisenä sitten leivinuunin puolelle. Nyt on kolmen vuoden ajaksi hormit kunnossa, seuraava nuohous siis 2018.

Samana päivänä tuvalla kävi myös paikallisen lvi-yrityksen edustaja, joka tekee tarjouksen pihasaunan vesi- ja viemärikytkennöistä. Vieläkään sauna ei ole ihan viimeistelty, mutta projekti etenee hissukseen.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Punaista pintaan

Lyhyt mutta tehokas remonttipäivä vei maalausprojektia eteenpäin. Tupa on kauttaaltaan nyt punaisen ulkomaalin peitossa, toinen kerros pitää vielä vetää päälle ennen valkoisia yksityiskohtia. Tikkurilan Vinha -maali on helppo levittää, mutta paksuutensa johdosta se on myös aika raskasta sivellä.
 Riittävyys on tuntunut olevan paljolti purkissa luvattua ja maali kuivuu melko nopeasti.

Sivuseinä maalattu. Yksi kerros maalia on vielä hieman epätasainen.

Tyylillinen tehokeino

Ensimmäinen kerros punaista valmis

Ensimmäinen kerros punaista valmis
Vaihtelun vuoksi en jatkanut rakennuksen ulkomaalausta, vaikka osan rakennuksesta olisi voinutkin jo maalata uudestaan - ensimmäinen kerros maalia kun vedettiin jo viikko sitten. Jatkoin huoneen maalauksella, vuorossa oli viimeisenä lattian maalaus. Käytin samaa hirsisuojaa, jolla on käsitelty jo seinät ja katto. Valkoiseksi sävytetty hirsisuoja on huomattavasti Vinhaa hankalampi levittää, varsinkin höylähirteen, jossa on pientä epätasaisuutta. Levitysvaiheessa pinta näyttää todella epätasaiselta, ikävän laikukkaalta. Onneksi lopputulos kuitenkin tasoittuu kuivuessaan.

Lattia käsitelty, läikykkyys näkyy vielä selkeästi
Aloitin myös saunan käsittelyn valkoisella Supi Saunasuojalla. Ehdin (ja jaksoin) maalata pesuhuoneen yhden seinän ja puolet katosta sekä löylyhuoneen yhden seinän. Saunasuoja on tavalliseen kuultomaaliin verrattavaa ainetta, sama haaste levittämisessä kuin hirsisuojassa - tuntuu leviävän epätasaisesti, mutta onneksi kuivuessa tasoittuu. Supi Saunasuojaa pitää levittää pesuhuoneen puolelle kaksi kerrosta ja löylyhuoneen puolelle vain yksi kerros. Lopputuloksena lieneekin sitten huomattavasti vaaleampi pesuhuone kuin löylyhuone.

Pesuhuoneen yksi seinä maalattu.

Tuvalta kuvattuna pihakin näyttää vihreältä. Koko toinen puoli tontista on kuitenkin multamaata.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Värisuunnitelmia

Maaliostoksia varten täytyy aina yrittää arvioida maalin tarvetta annettujen riittoisuustietojen mukaan. Laskiessani valkoisen maalin kulutusta jouduin myös pohtimaan mitä kaikkea valkoisella tullaan maalaamaan. Leikin hieman Photoshopilla, jotta sain erilaisia vaihtoehtoja visualisoitua.

Punaiset ovet eivät toimi, vaikka ovi-ikkunoiden ympärille lisäisi valkoisen kehyksen.
Valkoiset ovet ovat kivan raikas vaihtoehto, mutta jotain puuttui tästä ideasta.



Voittaja. Ovet saavat tumman siniharmaan sävyn, joka hakee yhtäläisyyttä kattoon mutta myös tuvan ulko-oveen.


sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Hyvin suunniteltu, mutta vain puoliksi tehty

Sääennuste antoi myöten maalauskeikalle, joten suunnistin jo aamuvarhain kohti Linnakallion tupaa. Sudin puuttuviin seiniin puunsuoja-aineen ja aloitin varsinaisen maalausurakan edellisellä kerralla käsittelemiltä seiniltä. Maalaustyylini on sangen vauhdikas ja suurpiirteinen, joten päätin suojata reunoja ja listoja hieman maalarinteipillä, muuten valkoiseksi maalattavat kohdat saisi maalata todella moneen kertaan, jotta punaiset sutut saisi peittoon.

Maalarinteipit suojaamassa

Sehän näyttää jo ihan punaiselta
Maalasin toisen sivuseinistä ja takaseinän yhteen kertaan, kaksi muuta seinää jäivät odottamaan seuraavaa maalauskertaa. Nurkat ja listat tulevat luonnollisesti valkoisella. Jossain vaiheessa huvitin itseäni ajatuksella maalata valkopunainen talo niin, että seinät olisivat olleet valkoiset ja nurkat punaiset. Hauska idea, mutta ei tähän pihapiiriin.

Kaksi neljästä maalattu
Ulkomaalauksen lisäksi jatkoin huoneen käsittelyä. Nyt on myös huoneen etuosan seinät ja katto maalattu kuultovalkoisella. Käsi on tuskaisen kipeä katon maalaamisesta, mutta tulipahan valmista. Huoneen lattia odottaa vielä käsittelyä.

Viime kerralla Tikkurilan Supi-lattiaöljyllä käsittelemäni löylyhuoneen lattia joutui tänään testaukseen kun lämmitin vettä ja sitä roiskui lattialle. Hienosti vesi rullaili puun pinnalta pois. Viimeisenä työnä ennen lähtöä käsittelin vielä pesuhuoneen lattian kertaalleen lattiaöljyllä.

Maalaaminen on remontointihommista ehdottomasti kivointa, sillä kädenjälki tulee näkyviin nopeasti. Ehtiiköhän tähänkin hauskuuten turtua, sillä edessä on vielä runsain mitoin ulkomaalausta (yhteensä kaksi maalikerrosta) sekä saunan sisäseinien ja katon käsittely, unohtamatta tietenkään lauteita..

perjantai 1. toukokuuta 2015

Maalaussäitä odotellessa

Olin ajoittanut vappupuuhani niin, että pääsisin tänään jatkamaan mökille maalausurakkaa. Kävin ostamassa hieman lisää puunsuojaa ja ison pönikän punaista maalia. Aina ei kuitenkaan luonto ole samaa mieltä. Koko vappuviikonlopun huonoin sää osui ehdottomasti juuri tälle päivälle.

Forecan sääennuste

Lohdutonta
Sataa, sataa, ropisee koko päivän ja ilman kosteus pyörii siellä rapsakassa 90 prosentissa. Jäi maalaamiset tältä päivältä väliin, mutta ehkä huomenna onnistaa.