torstai 18. kesäkuuta 2015

Villa Onnianni

Olen seurannut muutamia blogeja jo vuosia, Villa Idur on yksi ehdottomista suosikeistani. Blogi keskittyy saaristossa sijaitsevan vanhan kalastajatilan entisöintiin. 

Viimeisin varsinainen muodonmuutos asenteella "Pelastetaan vanhat talot" on tapahtunut Villa Idurin venevajalle. Suuren suuri ihailu tätä projektia kohtaan, ei varmasti kovin moni olisi vastaavaan ryhtynyt. Villa Idurin väeltä pitäisi saada hieman sparrausta tiilirakennuksen pelastamiseen, sillä se on tähän mennessä tuntunut aivan mahdottomalta tehtävältä. Ei pitäisi tuntua enää noiden kuvien jälkeen!
 
Kuva: ruutukaappaus Villa Idur -blogista
Toinen suosikkiblogeistani on hyvin eri aiheinen, Oli ennen onnianni. Nykyään Amerikassa asuva suomalainen Anni kirjoittaa elämästään hauskalla tavalla. Olen seurannut Annin ja hänen miehensä elämänvaiheita jo ajoilta, jolloin blogi oli toisenniminen, osoite oli tuolloin sounot.blogspot (vieläkin välillä sen vahingossa näppäilen). Ilokseni uusimmassa postauksessa Anni on innostunut tekemään tarjouksen mökistä Kansasissa. Pidetään peukkuja, että tarjous hyväksytään. Vaikka mökki ei ihan historiallisen vanha ole, lienee luvassa hauskoja remonttipostauksia lähitulevaisuudessa.

Kuva: Oliennenonnianni.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti