sunnuntai 19. elokuuta 2018

Valmista tuli, osa 3 - kuisti

Kesän 2018 to-do-listalla ei edes ollut kuistia, mutta kuten aina, tämäkin projekti kasvoi itsestään. Kun kerran sisäkaton joutui laittamaan uusiksi niin miksei sitten samalla koko kuistin sisustaa. Ajatuksissa on ollut kakkoseteisen kunnostaminen, mutta näin vaan ykköseteinen eli kuisti tuli tehtyä ensin.

Lähtötilanne Virallisen Valokuvaajan ikuistamana vuonna 2013
Kuisti on toiminut varsinaisena romuvarastona remontin ajan. Maalipurkit, sementtisäkit ja muu roju on ollut helppo säilyttää tässä läpikulkutilassa. Pahvikatto on aina ollut kuprulla ja yhden seinän pinkopahvi kuprulla, lautaseinän rakosista on aina paistanut valo läpi.

Pinkopahvin poistaminen paljasti hirsipaneelisen seinän, jossa oli vielä aavistus keltamultamaalia jäljellä
Kuistin katon uusimisen myötä päätettiin uudeksi sisäkattomateriaaliksi paneeli, kuten keittiössä ja kamarissakin on. Paneelin hankkiminen rautakaupasta edellytti luonnollisesti peräkärryajelua ja samalla vaivallahan kaupasta pystyi hankkimaan materiaalia myös seiniä varten. Saunamestari toimi oivallisena apuna kun mennessä vietiin jätepuuta kaatopaikalle ja paluumatkalla tuotiin paneelia. Valitettavasti Lahden Byggmaxin hyllyssä ei ollut tarpeeksi talouspaneelia (0,79 € / metri), mutta ostetulla määrällä päästiin alkuun ja katto saatiin laitettua.

Paneelit laitettu kattoon ja seinän paelointia aloitettu
Projekti eteni niin mukavasti, että seuraavana päivänä paneeleiden metsästystä jatkettiin. Lammin Rautanetista löytyi myös talouspaneelia (0,79 € / metri) ja vielä Byggmaxin paneeleita sopivammassa pituudessa. Saunamestarin kanssa hurauttelimme jälleen ostoksille ja seinämateriaalit olivat lopulta myös tuvalla.

Koolauksiin Isäntä käytti kattoprojektista jääneitä lankkuja. Sen sijaan, että rautakaupasta olisi ostettu valmiiksi oikeaa kokoa, käytettiin pois nurkissa turhaan pyörinyttä materiaalia ja sahattiin se oikeaan leveyteen. Tästä työläästä, mutta taloudellisesta vaihtoehdosta kuuluu suuri kiitos Isännälle.

Seinät paneloitu
Halusin jättää pinkopahvin alta paljastuneen hirsipaneelin esille sellaisenaan ja kertoa seinän avulla hieman tuvan historiaa. Maalasin hirsipaneelin (kahteen kertaan) Uulan keltamultaisella keittomultamaalilla (3 litran pönikkä Vantaan Byggmaxista 33 €). Tupa on aikoinaan ollut keltainen ja tämä seinä on hyvä muisto siitä.

Seinä maalattu, oven päällä oleva lauta odottaa vielä päätöstä kohtalostaan
Kuistin katto ja paneelit maalattiin valkoiseksi. Lattia jätettiin kuluneen rosoisen siniseksi. Maalitahrat jäivät vielä poistamatta, jos niitä nyt edes pois saakaan. Ehkä lattiakin vielä joskus saa uuden maalikerroksen, mutta juuri nyt se on täydellinen tuollaisenaan!

Ihanan raikasta
Isäntä ja Svärfar nikkaroivat yhdessä sisäpuolelle uudet ikkunanpokat. Aikaisemmin ikkunat ovat olleet sisäpuolelta kiinni ainoastaan sojottavilla nauloilla. Nyt tehtiin hieman pysyvämmät ratkaisut.

Ikkunat paikoillaan, ei enää levyjä!


Kierrätysperiaatteen mukaisesti ne maalattiin kotoa tuodulla maalilla, sekoittamalla kahta eri sävyä. Ikkunoihin kiinnitettiin Ompelumestarin tekemät verhot, kangas Eurokankaan supertarjouksesta (5 €  metri > eli 0,5 m = 2,50 €!!). Vanha lipasto maalattiin kotoa löytyneellä mintunvihreällä maalin lopulla.

Isäntä asensi paikoilleen myös lattia- ja kattolistat (harvinaista, yleensähän ne jäävät vuosiksi asentamatta). Eli valmista tuli, nyt vaan sisustamaan!


Valmista! Pahoittelut hieman pimeästä kuvasta.


Kuistin sisäpuolen uudistuksen (pl. ulkokatto ja ikkunoiden kunnostus) hinnaksi tuli siis:

Paneelit kattoon ja seiniin 62,57 €+ 49,30 €
Lattia- ja kattolistat 22,67 €
Ikkunan pokien materiaali 34,50 €
Maali (keltamultamaali) 32,90 €
Maali (valkoinen/ikkunan pokat/lipasto) - 0 € hankittu aiemmin
Verhokoukut 4,90 € (näistä riittääkin sitten loppueläksi)
Verhokangas 2,5 €
Sähköjohdon kiinnitysnipsut 2 € (näistä riittää muihinkin projekteihin)

Yhteensä siis 211,34 €


1 kommentti:

  1. Kuistit ovat hyviä varastoja ;). Mutta kyllä meillä kävin ihan samalla tavalla, että vähän mielijohteesta aloitettiin aikanaan kuistia rempata ja sitten siitä tulikin ihana olohuone. Kivannäköinen kuisti tuli teille!

    VastaaPoista