sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kulttuurihistoriallinen kohde vailla avustusta

Museoviraston päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntäminen rakennusen entistämiseen tuli viime viikolla. Valitettavasti päätös oli kielteinen, eli avustusta ei myönnetä, vaikka kohde täyttää kulttuurihistorialliselta arvoltaan entistämisavustuksen myöntämisperusteet. Päätös siirtänee ainakin tuvan kengittämistä vuodella, todennäköisesti myös ikkunaremonttia kuten myös kattoremonttia.


Yhden viranomaisasian sain hoidettua viime viikolla. Paikallinen nuohooja kävi tuvalla ja nuohosi hormit kuntoon. Nyt puuhellaa voisi ruveta varovasti lämmittelemään, mutta savun määrä tuvassa tulee olemaan melkoinen, joten varovasti on aloitettava. Kuulemma kannattaisi aloittaa lämmittämällä hormia esim. kuumailmapuhaltimella tai hiustenkuivaajalla, sen jälkeen varovaisesti pientä liekkiä hellan puolelle ja vasta viimeisenä sitten leivinuunin puolelle. Nyt on kolmen vuoden ajaksi hormit kunnossa, seuraava nuohous siis 2018.

Samana päivänä tuvalla kävi myös paikallisen lvi-yrityksen edustaja, joka tekee tarjouksen pihasaunan vesi- ja viemärikytkennöistä. Vieläkään sauna ei ole ihan viimeistelty, mutta projekti etenee hissukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti