torstai 1. syyskuuta 2016

Kompromisseja

Elämä on täynnä kompromisseja ja niin on vanhan rakennuksen kunnostaminenkin.

Tavoitteena minulla ei ole koskaan ollut palauttaa tupaa alkuperäiseen asuunsa. Käytännössähän alkuperäisyys tarkottaisi muun muassa pärekattoa, sähköjen poistamista, vesi- ja viemäriliittymän poistamista sekä uudisosien (jotka on rakennettu 1900 vuonna) poistamista. En ole myöskään sisustaessa pyrkinyt alkuperäiseen asuun. Tuvan sisustuksessa on käytetty rinnakkain moderneja huonekaluja ja vanhoja aarteita, eri vuosikymmeniä kerrostaen.

Linnakallion tupa on vapaa-ajan asunto, ei kotiseutumuseo.

Tästä huolimatta olen alusta alkaen halunnut kunnioittaa rakennuksen historiaa ja sen menneitä vuosia. Jokaisella vuosikymmenellä se on kokenut erilaisia vaiheita, asukkaita ja käyttötarkoituksia. On helppoa romantisoida 1800-luvun loppupuolen yksinkertaista maalaiselämää, mutta yhtä lailla tuvan historiaa ovat sotavuodet, seitsemänkymmentäluvun retroilu sekä yhdeksänkymmentäluvun hullutukset ja nyt menossa oleva PokemonGo -villitys.

Olen pyrkinyt rakennusta remontoidessa tekemään mahdollisimman kestäviä ratkaisuja. Lastulevy ja muovimatto (80-luvun muisto) vaihtuivat puulattiaan, vesi- ja viemäriliittymän toin ainoastaan saunarakennukseen en tupaan (vesivahingot ja -vuodot ehkäistäkseni) ja ikkunat päätin entisöidä en vaihtaa uusiin (kiitos siitä, että työn tekee laadukkaasti ammattilainen, kuuluu Museovirastolle, jolta sain hommaan harkinnanvaraista avustusta). Hirsien välistä kaivoin pois vanhat rätit sekä muut sekalaiset tilkkeet ja laitoin niiden tilalle pellavarivettä. Muovia on pyritty vaihtamaan puuhun tai paperiin. 

Keittiön oviaukko ennen: muovitapetti ja muovimatto, jälkeen: muovitapetit poistettu ja puulattia tehty.

Kattoremonttia harkitessani suurin huoleni oli rakennuksen kunto ja sen säilyvyys. Vanha huopakatto oli vuotanut muutamasta kohdasta ja huopa oli todella murtuvaa (kun nostin laudan katolle ja se nojasi huopaan, rikkoi se huopaan reiän samantien). Budjetti ei kuitenkaan mahdollistanut ammattilaisen palkkaamista katon tekemiseksi eivätkä omat taidot riittäneet rimahuopakaton tekemiseen. Päädyin palahuopakattoon. Se ei varmasti edusta mitään rakennuksen historian aikakausista, se edustaa ainoastaan 2010-lukua. Eihän rimahuopakattokaan olisi ollut alkuperäinen ja ajatuskin pärekaton rakentamisesta (ja pärekatollisen rakentamisen omistamisesta) saa aikaan vatsahaavan. Palahuopakattoratkaisu ei myöskään ole Museoviraston suositusten mukainen. Uskon silti korjatun katon olevan parempi ratkaisu kuin vuotava katto. Kompromissi. Tupa säilyy ehjän katon alla, vaikka valittu kattomateriaali ei kaikkien mielestä paras mahdollinen olekaan.

Yksi tärkeistä periaatteistani on ollut pyrkiä välttämään peruuttamattomia toimenpiteitä konservoinnin perusperiaatteiden mukaan. Vanhan huopakaton ja pärekaton jouduimme purkamaan pois ja materiaalit hävittämään. Se oli peruuttamatonta, mutta terveydellisistä ja rakennusteknisistä syistä välttämätöntä. Uuden palahuovan alla on alushuopa ja raakapontti. Huovat voi vaikka ensi kesänä poistaa ja tilalle laittaa peltikaton tai rimahuopakaton (pärekaton alla tuskin kuuluu olla raakaponttia). Meidän sitä ei ole tarkoitus tehdä, mutta sen voisimme tehdä.

Vanhan katon purku

Tämä on aihe, josta jokaisella vanhan talon remontoijalla on mielipide. Yksi maalaa valkoiseksi hirsiseinän ja asentaa kuistille porealtaan, toinen käyttää lattian käsittelyyn lipeää ja takoo rautanaulat itse. Facebookin Pelastetaan vanhat talot -palsta muistuttaa välillä pahintakin Suomi24- tai Vauva -foorumia aiheen tiimoilta. Meillä jokaisella on omat tapamme ja omat periaatteemme.

Kuten Mikael Aminoff Eeva-lehden haastattelussa sanoi neuvoneensa tytärtään sukutilan hoitamisesta "Jokainen hoitaa tätä tilaa kykyjensä ja ajan vaatimusten mukaisesti. Emme me Arjan (kartanon emännän) kanssa ole tehneet sitä, mitä edellinen sukupolvi teki, eikä sinun tarvitse tehdä asioita niin kuin me olemme tehneet. Jokainen sukupolvi tekee asiat omalla tavallaan."

1 kommentti:

  1. Tiedän tunteen . helppoa ei ole ja arvostelijoita ja "tietäjiä" on paljon. Kompromisseja joutuu ja pitää tehdä. ja jokainen tekee voimavarojen, kiinnostuksen ja rahapussin mukaan. Nillittäminen on ihan turhaa, siinä tulee vaan paha mieli kaikille.
    me tehdään meidän remppaprojektia nimenomaan kompromissiperiaatteella. Se on kuitenkin meidän talo. Tarkoitus ei ole pilata rakennusta, vaan säilyttää se asumiskelpoisena talona. Tavoitteena ei ole museossa asuminen :)

    VastaaPoista