Sademetsän tuho

Sitä ei voi ylittää. Sitä ei voi alittaa. Sitä ei voi kiertää. Täytyy mennä lävitse. 
Sademetsän (eli lähes villiintyneen tatarpusikon) tuhoaminen oli välttämätöntä, sillä syyskuu lähestyy kovaa vauhtia ja samalla myös pihan putkityöt. Tatarit katkaistiin oksasaksilla ja raahattiin tontin nurkkaan odottamaan jatkokäsittelyä. Samaan aikaan kun raivasin sademetsää Virallinen valokuvaaja pilkkoi omenapuun palasia tulevia savustushetkiään varten.

Sademetsä ennen

Raivausoperaation jälkeen

Viimeisinä puutarhatöinä perjantaina kannoimme pihakeinun sisälle talvea varten ja lähdimme toiseen taistoon maa-ampiaisen pesää vastaan. Ensimmäisellä kerralla pari viikkoa sitten kaadoin kiehuvaa vettä pesään ja perään suihkutettiin ampiaismyrkkyä. Muutamia ampiaisia kuitenkin vielä pörräsi myös tällä kertaa, joten uusi taistelu oli välttämätön. Iso kattilallinen kiehuvaa vettä ja reilusti multaa pesän suuaukolle oli tämän kertainen yrityksemme. Katsotaan miten käy. Googlettelin onnekseni myös, että ampiaiset hylkäävät syksyisin pesän ja eivät käytä samaa pesää uudestaan - toivottavasti nämä Hämeenkosken ampiaiset ovat sitä sorttia.

Ennen puutarhatöitä ehdimme viettää pari tuntia epäergonomisesti ullakolla. Olin ostanut K-raudasta Vetonit käsirappauslaastia, raekoko 4, rappauslastan sekä laastisangon - ohjeet tulevaa rappausta varten oli luettu netistä, mistäs muualtakaan. Rappauslaasti tehtiin lopulta kolmessa osassa ja sekoitettiin akkuporakoneeseen asennetun sekoittimen avulla. Tavoitteena oli saada tiilipiipun pintaan rappaus, lopputuloksen ulkonäöllä ei ollut niin väliä. Lasta todettiin heti ammattilaisten välineeksi ja metodiksi muotoutui "kumihanskat käteen ja laastin taputtelu käsin" - ei enää ihan ohjeiden mukaan. Välillä laasti putoili seinästä sitä tahtia kun sitä yritti lisätä, mutta pienen kiroilun ja yrittämisen jälkeen sen sai pysymään ja lastaa käytettiin lähinnä lopulliseen taputteluun. Ahtaassa, melko pimeässä tilassa työskentely ei ollut kovin helppoa, mutta ainakin hauskaa. Pitkästä aikaa tuli naurettua aidosti sille, kuinka surkea itse oli. Onni onnettomuudessa on se, että rapattu piipun pätkä sijaitsee välikaton ja katon välissä ullakolla, eikä sitä kukaan juuri koskaan näe. Pari tuntia rappauksen jälkeen kävin vielä kurkkaamassa tilanteen ja rappauslaasti oli pysynyt paikoillaan.

Piippu ennen projektia. Kaikki hämähäkinseititkin tallella.

Lähes oikeaoppiset työmetodit

Lopputulos