Jännittävää. Hurjan jännittävää on tuo alapohjan tutkiminen. Ikinä ei tiedä mitä sieltä löytää..
Tein jopa hienon kuvan selventämään alapohjan menneitä, nykyisiä ja mahdollisesti tulevia ratkaisuja. Aikaisemmin tuvassa oli siis muovimatto, jonka alla vanerilevy, jonka alla 80-luvun koolaukset, joiden välissä lasivillaa. Nämä villat osuivat suoraan maahan. Koolaukset olivat kiinnitetty vanhoihin hirsiin.
Tarkempi tutkimus villojen alle selvitti seuraavaa: maa-aines on jotain erittäin hienoa ja pölisevää hiekkaa. Samantuntuista materiaalia näytti olevan vintillä käytetty eristeenä. Kaikeksi onneksi tämä maa-aines on erittäin kuivaa. Mutta sillä on täytetty koko alapohja, piripintaan saakka. 80-luvun koolausten alla on alkuperäiset koolaukset tai hirsirakenteet, miksikä niitä nyt pitäisi kutsua. Nämä hirret ovat käytännössä siis täysin maa-aineksen sisällä, hirrestä näkyy keskimäärin vain 2 cm. Pääosin hirret näyttävät voivan kuivan hiekan keskellä hyvin ja lahovauriot ovat tuvan ikään nähden pieniä. Ilmarakoa ei käytännössä ole ennen ollut, sillä villat oli asetettu suoraan maa-aineksen päälle.
Kaivoimme muutamia testikaivauksia, vaikkemme edes kovin syvälle päässeet. Ikkunaseinän puolella (joka kuvassa oikea reuna) noin 5 cm maa-aineksen jälkeen tuli vastaan jotain yllättävän kovaa ja tiivistä. Aine osoittautui heinäksi. Todella tiiviiksi pakkautuneeksi, rutikuivaksi heinäksi. Yllätys oli melkoinen. Heinää oli arviolta noin 20 cm kerros ja lopulta sen alta löytyi taas lisää samaa hienoa hiekka-ainesta. Pidemmälle emme tältä reunalta kaivaneet.
Rinteen yläpuolella - riskialttiimmalla puolella rakenteiden kannalta hiekkaa oli huomattavasti ohuemmalti, kenties pari senttiä. Vastaan tuli heinää ja jotain ruskeaa orgaanista. Ensimmäinen reaktio oli, että tällä reunalla kosteus on noussut ja heinät ovat homehtuneet, mädäntyneet jne. Tarkempi katsominen osoitti kuitenkin nopeasti, että heinän seassa oli sammalta. Testikaivauksia ei tehty joka kohtaan, mutta oletettavasti samaa heinää löytyy joka paikassa hiekan alta.
Perinteisessä multapenkkaperustuksissa multaa/maa-ainesta on ollut reunoilla, kivijalkaa vasten. Keskellä on ollut kuitenkin "kuoppamainen" ilma-alue. Tässä tuvassa ei ole perinteitä noudatettu vaan maa-aineksella on täytetty koko tuvan kivijalka, lähes lattiapintaan asti. Toistaiseksi kukaan ei ole osannut antaa "oikeaa" neuvoa siitä, mitä alapohjalla kannattaisi tehdä. Lähtökohtanani taitaa olla "if it ain't broken, why fix it". Jotain parannusta haluan kuitenkin tehdä, enkä halua missään nimessä laittaa uusia villoja suoraan maata vasten.
Loogisimmalta tuntuva ajatus on siis poistaa vanhat villat sekä niiden alla olevat satunnaiset roinat (lautojen ja insuliittilevyjen palaset, tapetin riekaleet jne kaarnan palaset) - tasoittaa maa-aines ja katsoa että 80-luvun koolaukset eivät ole maa-aineksessa kiinni. Koolausten väliin (ei ihan alareunaan) ilmansulkupaperi, jonkinlaisilla rimoilla tuettuna, ohut selluvillalevy, ilmansulkupaperi ja puulattia. Lautalattia täytynee kiinnittää niin, että johonkin reunaan jää "helposti irrotettavaksi" pari lautaa - myöhempää tarkkailua varten. Tällöin maa-aineksen ja koolausten sekä eristeiden väliin jäisi edes pieni ilmatila. Ei nyt ihan rossipohjaan verrattava tuollainen parin sentin rako, mutta eikö ilmakin toimi eristeenä? Varsinkin tässä tilassa, jossa se ei edes pääse liikkumaan. Samalla periaatteella voisi ajatella, että kaksi kerrosta ilmansulkupaperia on liiottelua, mutta saas nähdä. Vinkkejä otetaan vastaan.
Tein jopa hienon kuvan selventämään alapohjan menneitä, nykyisiä ja mahdollisesti tulevia ratkaisuja. Aikaisemmin tuvassa oli siis muovimatto, jonka alla vanerilevy, jonka alla 80-luvun koolaukset, joiden välissä lasivillaa. Nämä villat osuivat suoraan maahan. Koolaukset olivat kiinnitetty vanhoihin hirsiin.
Tarkempi tutkimus villojen alle selvitti seuraavaa: maa-aines on jotain erittäin hienoa ja pölisevää hiekkaa. Samantuntuista materiaalia näytti olevan vintillä käytetty eristeenä. Kaikeksi onneksi tämä maa-aines on erittäin kuivaa. Mutta sillä on täytetty koko alapohja, piripintaan saakka. 80-luvun koolausten alla on alkuperäiset koolaukset tai hirsirakenteet, miksikä niitä nyt pitäisi kutsua. Nämä hirret ovat käytännössä siis täysin maa-aineksen sisällä, hirrestä näkyy keskimäärin vain 2 cm. Pääosin hirret näyttävät voivan kuivan hiekan keskellä hyvin ja lahovauriot ovat tuvan ikään nähden pieniä. Ilmarakoa ei käytännössä ole ennen ollut, sillä villat oli asetettu suoraan maa-aineksen päälle.
 |
| Mittasuhteista ei kannata välittää |
Kaivoimme muutamia testikaivauksia, vaikkemme edes kovin syvälle päässeet. Ikkunaseinän puolella (joka kuvassa oikea reuna) noin 5 cm maa-aineksen jälkeen tuli vastaan jotain yllättävän kovaa ja tiivistä. Aine osoittautui heinäksi. Todella tiiviiksi pakkautuneeksi, rutikuivaksi heinäksi. Yllätys oli melkoinen. Heinää oli arviolta noin 20 cm kerros ja lopulta sen alta löytyi taas lisää samaa hienoa hiekka-ainesta. Pidemmälle emme tältä reunalta kaivaneet.
Rinteen yläpuolella - riskialttiimmalla puolella rakenteiden kannalta hiekkaa oli huomattavasti ohuemmalti, kenties pari senttiä. Vastaan tuli heinää ja jotain ruskeaa orgaanista. Ensimmäinen reaktio oli, että tällä reunalla kosteus on noussut ja heinät ovat homehtuneet, mädäntyneet jne. Tarkempi katsominen osoitti kuitenkin nopeasti, että heinän seassa oli sammalta. Testikaivauksia ei tehty joka kohtaan, mutta oletettavasti samaa heinää löytyy joka paikassa hiekan alta.
Perinteisessä multapenkkaperustuksissa multaa/maa-ainesta on ollut reunoilla, kivijalkaa vasten. Keskellä on ollut kuitenkin "kuoppamainen" ilma-alue. Tässä tuvassa ei ole perinteitä noudatettu vaan maa-aineksella on täytetty koko tuvan kivijalka, lähes lattiapintaan asti. Toistaiseksi kukaan ei ole osannut antaa "oikeaa" neuvoa siitä, mitä alapohjalla kannattaisi tehdä. Lähtökohtanani taitaa olla "if it ain't broken, why fix it". Jotain parannusta haluan kuitenkin tehdä, enkä halua missään nimessä laittaa uusia villoja suoraan maata vasten.
Loogisimmalta tuntuva ajatus on siis poistaa vanhat villat sekä niiden alla olevat satunnaiset roinat (lautojen ja insuliittilevyjen palaset, tapetin riekaleet jne kaarnan palaset) - tasoittaa maa-aines ja katsoa että 80-luvun koolaukset eivät ole maa-aineksessa kiinni. Koolausten väliin (ei ihan alareunaan) ilmansulkupaperi, jonkinlaisilla rimoilla tuettuna, ohut selluvillalevy, ilmansulkupaperi ja puulattia. Lautalattia täytynee kiinnittää niin, että johonkin reunaan jää "helposti irrotettavaksi" pari lautaa - myöhempää tarkkailua varten. Tällöin maa-aineksen ja koolausten sekä eristeiden väliin jäisi edes pieni ilmatila. Ei nyt ihan rossipohjaan verrattava tuollainen parin sentin rako, mutta eikö ilmakin toimi eristeenä? Varsinkin tässä tilassa, jossa se ei edes pääse liikkumaan. Samalla periaatteella voisi ajatella, että kaksi kerrosta ilmansulkupaperia on liiottelua, mutta saas nähdä. Vinkkejä otetaan vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti