sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Pölyäviä lattiahommia

Eilinen hirsiseinän pesu onnistui oikein mallikkaasti, vaikka muutamaan kohtaan sanomalehden palasia jäikin. Sain tänään otettua kuvan kuivasta seinästä, joten muutos on helppo nähdä. Olen jälleen oikein tyytyväinen lopputulokseen.

Seinä ennen pesua.

Kuivumassa, tummat kohdat ovat vielä märkiä.




Seinä kuivana seuraavana päivänä.

Pesin myös oven päällä olevat hirret, mutta seinän oikean reunan jätin pesemättä johtuen sen epätasaisuudesta. Tämä nurkka tulee myös peittymään tulevan keittiön alle, joten varsinkin oikeaan ylänurkkaan jäi ajan tummentumaa seuraavaa remontoijaa kummastuttamaan.


Jatkoin lattian kanssa siitä mihin jäin eilen. Poistin loput villat ja muut roskat, lisäsin rimat ja aloitin ilmansulkupaperin kiinnittämisen. Kankean paperin pyörittely oli yllättävän haastavaa ja lopputulos ei ollut ihan joulupaketin näköinen. Ihan koko tupaan en ehtinyt paperia laittaa, mutta paljosta ei jäänyt vajaaksi.

Villat poistettu, roskat jäljellä.

Erittäin pölyävä siistimisoperaatio suoritettu.



Rimat paikoillaan.


Ilmansulkupaperi paikoillaan, reunat vielä siistimättä.

Ai että oliko pölisevää se siistiminen? Ilman hengityssuojainta ei olisi pitkälle pötkinyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti