maanantai 2. helmikuuta 2015

Saunasuunnitelmia

Tupa on edelleen talviteloilla, mutta viimeistään nyt on hyvä aika ruveta suunnittelemaan tulevan kesän projekteja. Viime talven ja kevään uurastuksen jälkeen tänä vuonna tullaan ottamaan rennosti, mutta muutamia välttämättömiä projekteja on edessä.

Pihasauna jäi talven armoille ilman pintakäsittelyä

Uusi pihasauna on käsiteltävä heti säiden salliessa. Ulkoa rakennus maalataan pihapiiriin sopivaksi, eli punamullan väriseksi, valkoisin yksityiskohdin. Höylähirsi materiaalina tuo omat haasteensa maalaukseen eikä maali tule olemaan samaa perinteistä punamultamaalia, mitä ulkorakennuksen ja tuvan maalaamisessa on käytetty ja tullaan käyttämään.

Sisältä pihasauna tulee olemaan perinteistä poikkeava. Se on uusin osa tämän pihapiirin kerrostumaa, 2000-luvulla rakennettu sauna enkä yritä sitä miksikään muuksi muuttaa. Löyly- ja pesuhuoneen värimaailma tulee mitä todennäköisemmin olemaan kaksivärinen. Löylyhuoneessa katto ja seinät saavat Tikkurilan valkoisen Supi saunavahan pinnoilleen, osa lauteista puolestaan harmaata saunavahaa. Pesuhuoneen puolen käsittelen mitä todennäköisimmin kokonaan valkoisella saunavahalla. Molempien huoneiden lattiaan tullee Supi lattiaöljy.

Inspiraatiota kaksiväriseen saunaan olen hakenut muiden sisustusblogeista. Kuulasta ja kepeää -blogissa näin ensimmäiset kunnon kuvat valkoisesta saunavahasta käytännössä ja ihastuin hetkessä. 
 Taloja ja toiveita -blogista sain jatkoidean kaksiväriseen löylyhuoneen maalaukseen, tosin omassa tapauksessani musta-valkoisen sijaan harmaa-valkoisena.

Koska saunarakennuksessa ei ole sähköjä, voi valon tarve erityisesti löylyhuoneessa aiheuttaa omat haasteensa, monet valaisimet kun eivät löylyjen kuumuutta kestä. Kiukaasta hohkaa toki lasiluukun läpi jonkin verran valoa, mutta riittääköhän se? Jos ei, harkinnassa on Hukan Loiste löylyvesiastia. Hieman tyyris, mutta nätti.