maanantai 31. maaliskuuta 2014

Uulan lattiamaali

Lattiamaalin valinta oli vaikea tehtävä, vaikkei tarjolla enää kovin montaa perinteistä lattiamaalia olekaan. Uulan perinteinen puulattiamaali tuntui lopulta parhaalta vaihtoehdolta markkinoilla olevista maaleista. Ensimmäisenä tutustuin Uulan värikarttaan netissä, jonka jälkeen tilasin vielä paperisen värikartan suoraan Uulalta. Tässä vaiheessa suosikkejani lattiamaalin sävyiksi olivat savi, sade ja varpu (värikartan toinen rivi ylhäältä, oikea reuna).

Uulan värikartta. Naava: kolmas rivi oikealta, kolmas ylhäältä. Sade on toinen oikealta, toinen ylhäältä.

Jälleen kerran valinnan avuksi parhaat neuvot löytyivät muiden remontoijien blogeista. Onnistain on puolet sinun -blogissa on upeita kuvia lattiaremontin lopputuloksista, joissa maalina on käytetty Uulan sadetta. Katso kuvat lattiasta tästä! Lisäkuvat kalustetusta olohuoneesta saivat minut vakuuttuneeksi kahdesta asiasta: sade on liian sininen sävy tuvan keittiöön, mutta tummuusasteeltaan juuri oikea. Kiitos Katrille blogin hienoista kuvista, ne toimivat inspiraation lähteenä!


Kodinterran värikartta

Pisteet Uulan graafiselle suunnittelijalle. Kauniit purkit erottuvat todellakin edukseen muusta maalitarjonnasta.
Uulan maalisävyistä suosikkilistalleni nousivat tämän jälkeen vaiheessa naava, varpu ja jäkälä. Värikarttaa tutkiessani epäröin hieman varpu ja jäkälä -sävyjen olevan liian vihertäviä, joten päädyin lopulta valitsemaan sävyn naava. Purkki maali odottaa nyt kotona, seuraavaksi maalaamaan pohjamaalikerros tuvan lattiaan.

Arki-illan maalausreissu

Jäteastioiden eli roskapönttöjen nouto Matkahuollosta aiheutti ex tempore -reissun mökille viime viikolla. Valokuvaaja lähti mukaan, siihen ei kovin suurta suostuttelua tarvittu. Matkaseura oli loistavaa ja ehdittiin taas parantaa maailmaa ajomatkoilla. Perillä vietiin jäteastiat mökille, maalattiin keittiönurkkausta sekä listoja. Hiljalleen rupeaa näyttämään jo valkoiselta. Seuraavaksi vuorossa isompi projekti, eli lattian maalaus.

Lisää maalia keittiönurkkaukseen ja savupiippuun

Kattolistassa ensimmäinen maalikerros

Kattolistassa ensimmäinen maalikerros

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Seinäpinnat melkein kuntoon

Pitkä remppapäivä huipentui kaappirungon sovittamiseen paikoilleen. Hyvä ettei tippa tullut linssiin liikutuksesta - keittiö siis saattaa tosiaan joskus valmistua! Ennen kaapin sovitusta ehdimme työskennellä valokuvaajan kanssa tunteja maalisudit, akkuporakoneet ja tapettilastat aseinamme.

Keittiönurkkauksen kipsilevyjen kiinnitykset viimeisteltiin, yläreuna (joka jää kaappien yläpuolelle) maalattiin pariin kertaan seinämaalilla ja välitila maalattiin kertaalleen pesua kestävällä maalilla. Savupiippu ja puuhellan ympärystä maalipestiin ja maalattiin kertaalleen. Kuivumisaikojen takia seuraavat maalikerrat jäivät odottamaan tulevia remppapäiviä.


Ensimmäiset maalikerrokset paikoillaan.
Savupiippu ja puuhellan ympärys sai myös ensimmäisen kerroksen valkoista maalia.

Tapetointi, tuo kuuluisa parisuhteen tappaja ei rikkonut minun ja valokuvaajan ystävyyttä, vaikka olimmekin molemmat ensikertalaisia kuviotapetoinnissa. Vain yksi pieni virhe kävi vuotia leikatessa, mutta muuten selvisimme varsin mallikkaasti. Saksasta tilatut tapetit leikattiin mittaan tarkasti kuviot kohdistaen - nyt myös tiedämme mitä tarkoittaa vuorokohdistus :) Lopputulos näyttää erinomaiselta ja tapettivalinta oli mitä onnistunein! Toivottavasti tapetit pysyvät seinällä, eikä vuotien väliin ilmesty rakoja. 

Täydellinen yhdistelmä - hirsiseinä, pellavarive ja moderni tapetti!

Viimeisenä hommana ennen lähtöä konttasin lattialla levittämässä oksalakkaa toiseen kertaan samalla kun valokuvaaja kiinnitti keittiökaappien kiskon ja sovitti kaappirunkoa. Liikuttava hetki.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Toisen roska on toisen aarre

Olen myynyt mökin vanhoja huonekaluja ja tavaroita jonkin verran pois tori.fi:n kautta. Uuden omistajan ovat löytäneet jo mm. vanha astioiden kuivauskaappi, kaappipari, vitriinihylly, nojatuoli ja sohva. Myös hetekalle löytyi uusi omistaja, vaikka rautavanhusta ei ole vielä noudettukaan. Monta tavaraa pitäisi vielä laittaa myyntiin, jos vaan löytyisi aikaa.

Olen tehnyt silti itse toistaiseksi vain yhden ostoksen itse samaisesta verkkopalvelusta. Ostin tällä viikolla setin lp-levyjä, joita aion mökillä kuunnella. Samaisessa inspiraatiohetkessä ostin myös levysoittimen, mutta sen tilasin uutena. Soitin on todella halpisversio, joten kummallista laatua en odota, mutta ehkä se tähän käyttötarkoitukseen sopii.

LP-levyt olivat lojuneet edellisen omistajan nurkissa jo vuosia ilman, että hän olisi edes soitinta enää omistanut. Lunasin 120 levyä siis totaaliseen pilkkahintaan: toisen roska on toisen aarre! Levykokoelmaani kuuluu nyt uskomaton määrä hauskoja levyjä niin kotimaista kuin ulkomaista musiikkia. Tässä kokoelman helmiä:
 



Joukossa oli klassikoita...


...takuuvarmoja hittejä...

...rutkasti suomalaista musiikkia...

...sekä jännittäviä yllätyksiä.
 
Sain tällä viikolla hoidettua myös toisen roska-asian, eli liityttyä paikalliseen jätehuoltoon. Viikottaisisista soittoyrityksistä ja sähköposteista huolimatta sain vasta nyt vastauksen puheluun ja jätehuoltosopimuksen solmittua. Tilasin myös Löytötavaratalo-nimisestä verkkokaupasta kaksi jäteastiaa: kaatopaikka- ja energiajätteelle. Ostospaikan valinta oli puhtaasti taloudellinen, Löytötavaratalo tarjosi halvimmat jäteastiat.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Harjoitus tekee mestarin

Viikonlopun hyvän flown saattelemana jatkoin remppaa myös arki-iltana. Harjoittelin hieman Gyproc saumanauhan asentamista, rappauskorjausten tekemistä, lattian kittaamista ja oksien lakkaamista. Todellakin harjoittelin. Saumanauhan asentamisessa käytin apuna muistikuvia nettiohjeista - tasoitetta alle, nauha, tasoitetta päälle. Kuivumisen ja kevyen hiomisen jälkeen lopputuloksen laatu paljastunee.

Saumanauha, liisteröity kiinni nauhatasoitteella.

Piipun rappauksen korjaukseen käytin sementtipohjaista korjausmassaa. Paketin kyljessä luki, että tuotetta kannattaa valmistaa hyvin pieniä määriä sen nopean kuivumisen takia ja että sen käyttöaika sekottamisen jälkeen on 5-8 min. Aiheutti pientä painetta ensikertalaiselle. Jännittävä aine tuo massa tosiaan oli. Sekoitettuna kipossa se tuntui aivan vetelältä ja sitä oli erittäin vaikea saada läiskittyä pystysuoraan pintaan. Samalla sekunnilla kun se kosketti piippua, muuttui koko massan olomuoto. Aineen muokkaus tiettyyn muotoon oli joksenkin haastavaa, joten piipunkulma ei tule olemaan kovinkaan kulma. Tärkeintä on, että aikaisemmin kolhuja saanut kulma on edes jonkin verran siistitty.

Hieman karun näköinen piippu. Maali auttanee asiaa.

Muutama viikko sitten yövyin erään kaverini luona ja tuijottelin aamulla aikani kuluksi valkoiseksi maalattua paneelikattoa. Ei ollut käytetty oksalakkaa, sillä katto oli valkoinen keltaisin täplin. Halusin estää lattian läikikkyyden (huomautettakoon tässä vaiheessa, että lattia on tarkoitus maalata) käyttämällä oikeaoppisesti oksalakkaa. Lakan käytöstä sain ohjeen "laita sitä ainakin niihin oksiin, jotka näyttävät siltä, että saattaisivat pihkata". Niin, miltä näyttää uudessa lautalattiassa sellainen oksa, joka saattaa pihkata? Varmuuden vuoksi töpöttelin lakkaa joka ikiseen oksaan ja oksantapaiseen kohtaan lattiassa ja nyt minulla on hieno täplikäs lattia. Eipähän sitten tule läikkiä maalin läpi parin vuoden päästä.

Kulkukäytävä jäljellä

Valmis!

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Minulla on lattia!

Minulla on lattia! Siis tuvassa on vihdoin lattia! Ei enää hyppimistä koolausten päällä, lastulevyjen siirtämistä ja selluvillojen varomista. Pitkän päivän urakka takana ja hymy tavallista leveämpi. Suurin kiitos kuuluu lattiamaakarille, jonka ansiosta lattia valmistui. Toimin innokkaana apurina, mutta en olisi itse osannut koko projektia viedä läpi ikipäivänä. Vinot koolaukset aiheuttivat mutkia matkaan, mutta sehän oli odotettavissa. Mahtava fiilis, kuinka ihminen voi ollakaan onnellinen yhdestä lattiasta!

Hyvä alku jo käynnissä. Ensimmäisen laudan sovitus hirsiseinään, kynnykseen ja kipsilevyyn oli tietenkin työläin.

Melkein valmista. Työkalut vielä sikin sokin. Imuri oli kuitenkin jo tässä vaiheessa ollut käytössä.

Valmis!
Valmis!
Valmis! Kyllä tätä lattiaa kelpaa hehkuttaa.


perjantai 7. maaliskuuta 2014

Ikkunalautoja

Vietin talvista vapaapäivää mökkirempan parissa, apunani saunamestari ja ompelijamestari. Mökkitunnelma oli taattu kun päivä alkoi moottorisahan kauniilla äänellä. Muutamassa minuutissa vanha sähkötolppa oli kaadettu ja pätkitty. Eipähän ole enää vaaraksi kenellekään.

Sähkötolppa kaadettu

Tänään koitti odotettu päivä kun Taloon.com verkkopalvelusta tilatut lattialaudat saapuivat tuvalle. Pientä vääntöä oli Taloon.comin asiakaspalvelun kanssa siitä, voidaanko toimituspäivä sopia vai ei, mutta lopulta se onneksi onnistui. Olisi ollut kovin ikävä säilyttää erikoiskuivaa lattialautaa ulkona. Toimitus tuli ajallaan ja näppärä kuljetusmies nosti lautakuorman pihaan.



Laudat olivat juuri sen pituisia, etteivät ne taipuneet sisään eteisestä. Niinpä kamarin päätyikkuna piti irroittaa/avata ja laudat tuoda sisään sitä kautta.

Ikkuna toimii paremmin kuin ovi, toisinaan

Yhteistyöllä ne saatiin sisälle kasattua ja nyt ne odottelevat lämpöpatterin vieressä lattiamaakarin saapumista tuvalle.

Laudat odottamassa vuoroaan
Päivän työlistalle kuului myös riveen laittaminen hirsien väliin sekä keittiön kaappirunkojen kokoaminen.

Saunamestari kokoamassa kaapin runkoa
 
Riveen laittamisessa paras tekniikka tuntui olevan seuraava: muotoile riveestä pitkulainen soiro, jota hieman kierrät, lastalla (tai riveraudalla jos sellainen on) työnnä rivettä sen ylä- ja alareunoista niin tiukkaan kun hirsien väliin saat. Neulahuovutusta muistuttavalla tökkimistavalla riveen tuntui saavan paikoilleen melko tiukasti. Riveen laittamiseen ei löytynyt kovin selkeitä toimintaohjeita netistä, joten piti hieman harjoitella. Roseborgista ostamani putsattu puuvillarive osoittautui todella toimivaksi ja helpoksi käsitellä. Suosittelen.

Ompelijamestari tilkitsemässä hirsiseinää


Siistiltä näyttää kun jokaisessa raossa on samaa materiaalia