sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Design & kahvila Navetta

Pitkän reissupäivän jälkeen päädyimme yöksi mökille virallisen valokuvaajan kanssa. Hiljaista oli ja uni maittoi. Aamulla laitoimme rastasverkkoja marjapensaiden päälle ja jatkoimme matkaa kotia kohti. Poikkesimme jossain Kärkölän kohdalla kesäkahvilaan nimeltä Design & kahvila Navetta. Erikoisesta nimestä huolimatta kahvila oli sympaattinen ja design-myymälä yllättävän laaja. Kokonaisuus oli rakennettu - yllätysyllätys - vanhaan navettaan. Ehkä seuraavalla kerralla osaan jo päättää, minkä ihanan (ja kalliin) käsintehdyn korun ostan itselleni, nyt päädyin vain ihastelemaan.

Design & kahvila Navetta
Vanhoja navetan elementtejä oli otettu hauskasti osaksi kahvilan sisutusta
Vastapaistettua piirakkaa ja tee 5 euroa
Vastapaistettu mustikkapiirakka oli herkullista. Pitäisiköhän ruveta kahvilakriitikoksi? Ehdinhän tässä mökillä reissatessani käydä hyvin läpi Päijät-Hämeen kahviloita.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Eroon kusiaisista

Sota on julistettu! Ihanaan puutarhaan on pesiytynyt pahimpia mahdollisia vihollisia. Tai no, toiseksi pahimpia (pahimmat olisivat käärmeitä): kusiaisia eli kusimuurahaisia. Haluan voida kulkea omalla pihallani paljain jaloin tai makoilla viltillä. Nyt sitä ei uskalla tehdä, mutta aloitin sodan. Ensimmäisellä kerralla kokeilin suolaa, runsaasti pesän suuaukolle. Viimeksi otin kovat käyttöön: Baygonin muurahaismyrkkyä ja kiehuvaa vettä. Pari pesää onnistuin bongaamaan pihalta ja yritin sekä kiehuttaa että myrkyttää muurahaiset. Seuraavalla vierailulla näkee, kuka voitti ensimmäisen taistelun.

Lankomiehen vanhat lapsuudenhyllyt päätyivät kirjahyllyiksi kamarin puolelle. En vielä tiedä, maalaanko hyllyt lopulta valkoiseksi. Tuvan alkuperäiset sekalaisen kirjavat räsymatot pääsivät takaisin lattialle.

Hylly koossa, gyprocit vielä säilytyksessä kamarissa sohvan takana
Muurahaisista huolimatta puutarha on kauneimmillaan. Liljat ovat jo hieman kuihtuneita, mutta ruusupuskat ja pionit olivat sitäkin kauniimpia.





keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

The One That Got Away

Ennen tupaa oli toinenkin rakkaus, mutta se jäi ikuisten haaveiden listalle. The one that got away - se, joka pääsi karkuun.

Olimme Virallisen valokuvaajan kanssa eräällä mökinkatsontareissulla Heinolassa. Rakennus oli huomattavasti tupaa isompi, mutta vähintään yhtä mielenkiintoisella tavalla remontoitu. Talon kellariin ei päässyt, sillä portaiden kohdalla ammotti tyhjä aukko, eteisen komeroon oli rakennuttu vesivessa, joka sittemmin oli poistettu käytöstä. Jokaisen nurkan takaa ilmestyi toinen toistaan mielenkiintoisempia remonttiratkaisuja. Tarjous jäi tästä kohteesta tekemättä, mutta päätimme ajaa kotiin Hämeenlinnan kautta, siellä kun oli toinen kiinnostava mökki myynnissä.

Matkalla Heinolasta Hämeenlinnaan, jossain Vääksyn tienoilla, emäntä näki The Onen. Nopea vilkaisu takapeiliin, ei autoja takana, tiukka jarrutus 80 nopeudesta ja totaalinen pysähdys keskelle tietä. Virallinen valokuvaaja ehti hädin tuskin ymmärtää mistä oli kyse. Pieni peruutus ja ulos autosta. Tien varrella silmiin osui nimittäin todella kaunis, kutsuva autiotalo. Muutaman minuutin hämmästelyn jälkeen molemmille oli tullut selväksi, että talo on tosiaan autio, joten lähdimme varovasti kävelemään sen pihalle. Upea hirsinen rakennus täynnä historiaa oli jätetty täysin oman onnensa nojaan. Kaikki ikkunat oli rikottu, mutta lasinsiruja ei ollut missään. Tuuli puhalsi lehtiä sisälle, mutta samalla kuivasi sinne päässeen sadeveden.

Rakennuksessa oli alakerrassa kolme huonetta, iso leivinuuni, kaunis pönttöuuni sekä eteinen, josta oli pääsy yläkerran ullakolle. Pihalla nökötti pieni pihasauna, huomattavan uutta tuotantoa (kenties 80-luvulta), muuten piha oli täysin villiintynyt vuosien mittaan. Rakennuksesta huokui vanhat tarinat, eletyt vuodet ja arvokas historia. Siinäpä sitä olisi projektia kerrakseen, mutta miten sen omistajaan saisi yhteyden? Jätin lähimmän naapurin postilaatikkoon yhteydenottopyynnön, josko tietäisivät rakennuksen omistajan.

Koko loppumatkan ja Hämeenlinna-reissun ajan puhe oli pelkästään Vääksyn talossa, The Onessa. Virallinen valokuvaaja selvitti karttatietopalvelun avulla The Onen kiinteistötunnuksen ja allekirjoittanut maanmittauslaitokselta sen omistajat, joista toisen puhelinnumero oli helposti saatavilla. Puhelinsoitto vanhemmalle herrasmiehelle meni lähes tulkoon näin:

- Hei, soittelin omistamastanne kiinteistöstä Vääksyssä.
- Ei se ole minun, se on minun veljen, ei se myy.
- Onko teillä tarkoitus itsellänne vielä kunnostaa tuo hieno rakennus?
- Se on minun veljen nykyään eikä se myy.

En koskaan ottanut toiseen veljeen yhteyttä ja The One jatkaa elämänsä viimeisiä vuosia täysin säiden armoilla. Edelleen sydäntä raastaa kun katsoo kuvaa siitä, jokin tuossa rakennuksessa vetää minua puoleensa edelleen.

The One That Got Away

Muisteloihin sopivaa tunnelmamusiikkia:
https://www.youtube.com/watch?v=ekduN2N0eTY

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Tunnistatko puun?

Oksasakset kädessäni hyökkäsin villiintyneiden puskien kimppuun, tavoitteenani siistiä keinun ympäristöä. Tatarit, haavat ja kuuset sekä muut epämääräiset puskat saivat kyytiä.

Ennen

Jälkeen
Yksi puu keinun vieressä herätti huomioni ja sai vielä elinaikaa. Hetekan uusi omistaja (joka siis kävi noutamassa rautaisen kaunottarensa samana päivänä) epäili puun olevan luumupuu. Puutarhuri-ystäväni arvioi myös kuvaviestin perusteella samaa "joko kriikuna tai sitten joku muu luumu". Toivottavasti kyseessä ei ole mikään koristeversio vaan ihana, syötävää satoa tuottava puu.

Luumupuu?

Luumupuu?

Teurastin myös ison määrän tataria, vaikka kuvista eroa ei edes meinaa huomata. Ruusupensaat kukkivat kauniisti, pionit odottavat vielä vuoroaan.

Talon nurkka ja sademetsä ennen

Talon nurkka ja sademetsä jälkeen

Sademetsän keskeltä löytyi kaksi marjapensasta


perjantai 4. heinäkuuta 2014

Valkoinen puucee

Heinäkuinen remppapäivä alkoi huussin yhden sisäseinän levyttämisellä. Mittaamisen ja leikkailun jälkeen sain levyt kiinnitettyä ja saumat siistittyä. Maalasin koko huussin sisältä valkoiseksi lattiaa lukuunottamatta. Huussi alkaa olla kirkkaan valoisa ja viimeistä silausta vaille valmis. Muutama pieni sievä yksityiskohta sisustukseen ja vielä viimeiset maalisutaisut lattiaan. Oveen pitäisi löytyä joku söpö kyltti ja ladattava lyhty tai sievä pattereilla toimiva led-lamppu on vielä kateissa.

Seinä levytettynä

Levyn saumoitettuna

Huussi maalattu ensimmäiseen kertaan


Kamarin remontti oli huomattavasti keittiötä vaatimattomampi, vanhat kellastuneet tapetit maalattiin valkoiseksi ja sellaisenaan huone saa kelvata ainakin seuraavan vuoden tai pari. Remppapäivän toinen puolikas koostui kamarin siivoamisesta, levysoittimessa soi samalla Jason Donovan - voi nostalgian määrää.

Puutarhassa intouduin siistimään marjapensaiden alustoja rikkakasvillisuudesta. Trimmeri lauloi kun emäntä murhanhimoisena nitisti ei-toivottuja rehuja alas. Samalla leikkailin marjapensaiden kuolleita ja heikompia oksia pois, vaikka tämä on väärin mahdollinen aika leikata pensaita. Lajitunnistuksen myötä tontilla näyttää olevan sekä mustaa että punaista viinimarjapensasta sekä pari karviaispensasta. Harmittavasti kaikki pensaat jäävät tulevan vesi- ja viemäriputkityön alle, mutta yritän pelastaa ne vielä siirtämällä, sillä marjasadosta näyttäisi tulevan runsas. Tatar-sademetsälle en ehtinyt vielä tehdä mitään, se on seuraavan kerran urakka se.

Hyvästi rikkaruohot ja kuolleet oksat

Kohtuullinen sato punaisia marjoja luvassa

Mustaviinimarjapensas
Karviaisia

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Katto kunnossa

Huopakatto oli vuotanut vuosien varrella piipun ympäriltä ja sitä oli kertaalleen jo korjailtukin edellisen asukkaan aikana. Koko kattoremonttiin ei tässä konkurssissa ole varaa, joten ensi hätään vuotokohta oli tarkoitus korjata, jotta katto kestäisi vielä muutaman vuoden tuvan suojana. Korjaustyön hoiti paikallinen rakennusyrittäjä nopealla aikataululla ja budjetissa pysyen. Tulen varmasti käyttämään samaa rakennusmiestä vielä uudestaan, sen verran tyytyväinen olin!

Katto ennen korjausta ja ennen talvella lisättyä piipunhattua

Katto korjauksen jälkeen

Korjaustyöt sisältä