lauantai 8. toukokuuta 2021

Kevätsiivous

Pitkän ja lumisen talven jälkeen ensimmäiset käynnit tuvalle ovat olleet nopeita päiväkäyntejä. Lounasta on syöty kylmästä väristen terassilla ja mökkiä on siivottu talven jäljiltä (tänä talvena hiiret olivat riehuneet onneksi vähemmän kuin edellisenä talvena). Keväällä on parasta tehdä raivaustöitä ulkona. Koristevattua on leikattu alas, pajukkoa karsittu ja kaivoin tontin reunoilta vanhoja aarteita (eli kivien koloista vanhaa kaatopaikkakamaa, mm. pelti- ja lasipurkkeja) pois. Onneksi nykyään saa metallia ja lasia kierrättää helposti eikä tarvitse enää luontoon niitä piilottaa.

Nämä tiilet kaivoin tonttimme rajalta. Yritän tarjota niitä Facebookin purkutavarakirppiksellä josko joku haluaisi niistä puutarhaansa jotain väkertää. Samoin takana olevat mukulakivet ovat meille ylimääräisiä.

Ostin keväällä kaksi erilaista linnunpönttöä. Kotimme lähistöllä pientä puotia pitävä mies oli tehnyt sympaattisia linnunpönttöjä ja Tokmannilta tarttui mukaan ihana Muumitalo. Luonnonmukaisempi pönttö kiinnitettiin puuhun saunan lähettyville ja Muumitalo kiinnitettiin viime kesänä korjatun varaston päätyyn. Samalla paikalla oli aikaisemmin tavallinen linnunpönttö ja siellä asukkaita. Toivottavasti tämä räikeän värinen pönttö kelpaa myös jollekin kodiksi.


Talven jäljiltä piha on ankea, harmaankeltainen. Tänä kesänä suunnitelmissamme on vain laittaa pihaa kuntoon. Siis vain pihaa! Mutta siinä kyllä riittää työtä. Maanrakennustöitä, puiden kaatamista, aidan valmiiksi rakentaminen ja vaikka mitä. Lisäksi aion istuttaa kukkia ennätysmäärän!


Tämä ei varsinaisesti ollut suunnitelmissamme, mutta ilmeisesti tiilirakennuksen purkaminen tänä kesänä tai viimeistään tulevana syksynä on välttämättömyys. Vinohan se on aina ollut. Mutta nyt se on jo todellinen turvallisuusriski. Aikaisemmat kirjoitukset: Mitä tehdä tiilirakennukselle? ja Mitä tehdä tiilirakennukselle? osa 2


Tästä lähtee jo tiilet irti. Varmasti pienellä nykäisyllä tuo koko seinä putoaisi.

Opsista. Pala seinää puuttuu jo :D