lauantai 5. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen kerros Uulan puulattiamaalia

Kevät on lähes saapunut Linnakallioon. Ennen ulkotöitä on vielä otettava tiukka loppukiri keittiön remontoinnissa ja kamarin kunnostamisessa.

Kuvassa toivottavasti kevään viimeiset lumet
Remontti etenee hitaan varmasti, maalikerroksia levitettiin taas erityisesti keittiönurkkaan. Valokuvaajan telatessa valkoista maalia gyproc-levyyn suojasi kätevä emäntä puuhellan luukut spraymaalausta varten. Puuhellan etuseinä, kirjavaksi kulunut sininen, maalattiin mustalla kuumakestospraylla.

Sininen puuhella, jossa näkyvissä ajan jälkiä

Tyylikäs lopputulos. Luukuissa saa näkyäkin vuosien kulumat.
Spraymaalista levinneen maalipölyn putsaamisen jälkeen lattiaa hiottiin kevyesti ja erityisesti paksummaksi jääneitä oksalakkakohtia hieman tasoiteltiin. Imuroinnin ja pyyhinnän jälkeen oli aika ohentaa maali ja ryhtyä sutihommiin.

Lattia imuroitiin ja pyyhittiin ennen maalausta
Lattia maalattiin Uulan puulattiamaalilla, sävyllä Naava. Maalia ohennettiin 20% Uulan yleisohenteella. Sekoitusastiana toimi työpaikkaruokalasta saatu vanha lasinen kurkkupurkki, johon olin merkinnyt etukäteen tussilla mittoja sekoitusta helpottamaan. Maalia ja yleisohennetta sekoitettiin yhteensä litra, joka riitti hyvin keittiön lattiaan. Ohennettua maalia jäi jäljelle noin 2 dl. Keittiön pinta-ala on 14 m2 miinus puuhella ja piippu, eli maalin kulutus vastasi hyvinkin Uulan maalilaskurin antamia määriä.

Keskeneräinen maalaus ja viehättävät oksalakkaläikät

Pohjamaalikerros levitetty

Pohjamaalikerros levitetty
Ohennetun maalin käyttäminen oli helppoa ja keittiön lattian maalaus sujui kahdelta henkilöltä nopeasti. Uula-lattiamaalin peittävyys yllätti, olin odottanut ensimmäisen ohennetun maalikerroksen jälkeen vielä puun hohtavan läpi ja oksalakkakohtien loistavan kärpässienen läikkien tapaan. Maali jäi rauhassa imeytymään ja kuivumaan, seuraava kerros lattiamaalia laitettaneen aikaisintaan ensi viikolla. Mielenkiintoista nähdä, miten maali on imeytynyt ja kuivunut. Maalisiveltimien pesu kotona olikin tuskainen kokemus, sillä öljypohjainen Uula ei irronnutkaan siveltimistä (tai lavuaarista tai käsistä tai mistään) kovin helposti. Kotona leijuu edelleen vieno tärpätin haju.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti