sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Keittiö kalusteita vailla valmis

Pääsiäissunnuntaina työstin jälleen keittiönurkkausta. Sahailin puuttuvat kattolistan palaset oikean mittaisiksi, täytin koloja pikasilotteella ja kiinnitin saumanauhan nauhatasoitteella listan ja gyproc-levyn väliin. Kuivumisen jälkeen vielä ehdin maalata keittiönurkkauksen yläreunan, joten lopputulos on vallan siisti.

Puuttuvat kattolistat palautettu ja saumanauha kiinnitetty





Maali pinnassa


Lattialistojen ja oven karmilautojen kiinnitystä edellisi ankara kuumailmapuhaltimen käyttö, hionta ja maalaus. Lisäksi sahailin perinteisellä käsisahalla listoja oikeisiin mittoihin ja tein tarvittavia viistonurkkauksia. Oven karmilautojen maalikerroksia en poistanut, ne vain sahasin oikeaan pituuteen. Klommot, kolhot ja alta paljastuneet maalikerrokset näyttävät aika viehättäviltä ja saatan jättää ajan patinan näkymään.

Oven oikealla puolella ei ollut aikaisemmin lattialistaa, joten pala piti leikata oikeaan mittaan.

Ikkunaseinän lattialista koostui jostain historiallisesta syystä kahdesta eri palasta.

Keittiönurkkaukseen tulee listat vasta kalusteiden jälkeen.
Ennen lähtöä ehdin vielä ruuvailla puusohvan pohjalevyn takaisin paikoilleen. Sohvahan piti hajoittaa keittiörempan alkuvaiheessa kun sitä ei muuten saatu pois paikoiltaan. Sohva odottelee tapetinrepijän saapuvan jälleen remppa-avuksi ;)

Pohja paikoillaan

Päivän aikana vein myös roskapöntöt paikoilleen.

Keittiöremontti on nyt edennyt niin hienoon vaiheeseen, että seuraavaksi on jo pakko hankkia hella, jotta homma etenee. Pistokkeet, töpselit, hellan ja patterin asennukset ovat sähkömiesten työlistalla toivottavasti jo lähiaikoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti