lauantai 13. syyskuuta 2014

Syysvalmisteluja

Läheisestä rautakaupasta toimitettiin mm. tilaamani kaivonrenkaat eilen. Kävin maksamassa ostokset ja samalla puuhastelemassa hieman syysvalmisteluja Virallisen valokuvaajan kanssa.

Käytin viimeisen punamultamaalin rippeen päätyseinän päätykolmion maalaamiseen. Nyt riittää kylillä puhuttavaa kun en edes koko seinää maalannut kerralla! Maalia nyt sattui olemaan juuri sen verran jäljellä enkä haluaisi sellaista määrää tuoda kaupunkiasuntoni verkkokellariin talvisäilytykseen. Koskee myös muita mökillä olevia maaleja - tiedossa on siis lukuisia epämääräisiä maalaushetkiä.

Värieroa ei edes erota kuvasta. Ehkä naapurit eivät saakaan aihetta juoruilla.

Virallinen valokuvaaja keskittyi ikkunoiden kittaukseen. Hätäapukittaukseen siis. Varsinainen ikkunoiden kunnostusprojekti on tiedossa ensi kesänä. Tikkurilan vanhan ajan ikkunakitti ei oikein toiminut toiveiden mukaan, mutta ainakin muutama pahin paikka tuli korjattua tulevaa talvea varten.

Tikkurilan vanhan ajan ikkunakitti

Kesäinen mysteeripuu oli tuottanut hedelmää. Valitettavasti kaikkein tuottoisin puu sijaitsee tulevan saunan kohdalla, joten suuria luumuhilloja tuskin on tulossa lähivuosinakaan, jollen onnistu siirtämään puuta hengissä jonnekin muualle.

Syksyn satoa
Tuvan rinteen puoleinen seinä on ottanut vuosien aikana reilusti osumaa maasta, kosteudesta, lumesta. Jossain vaiheessa edessä on toisen puolen vuorilautojen uusiminen ja talon kengitys. Osa seinästä kuitenkin on ehkä osittain vielä pelastettavissa hätäaputoimenpitein. Lähtökohtana maa (ja erilaiset kasvit) osuu vuorilautoihin. Ruohot yms. kitkettiin pois maalaamisen yhteydessä ja ryhdyin nyt kaivamaan maata pois aivan seinän vierestä. Jotain operaatiota on aikaisemmin tehty, sillä seinän vierustalla oli paljon kiviä maan seassa. Kaivettuani pienen kolosen seinän alle otin kännykällä kuvan ja salama paljasti hienon pohjaratkaisun. Hirsi suoraan maassa. Oikealta reunalta se oli täysin laho, mutta vasemmasta päästä vielä kohtuullisen näköinen. Tämä on kai sitä maapenkkaperustaa. Talon toisella puolella, rinteen alapuolella, on kivijalka. Tällä puolella rakennusta ei siis ole ilmeisesti minkäänlaista kivijalkaa, ainoastaan rakennuksen kulmien kohdalla kivet.


Maalaamista varten seinän vierusta kitkettiin kasvillisuudesta.

Maan seassa oli runsaasti pieniä kiviä, joka hankaloitti lapioimista.
Kännykän salama paljasti perustan. Hirsihän se siellä suoraan maata vasten.



Maata kaivettu hieman pois ja pikkukiviä aseteltu paikoilleen.


Perjantai-iltana aikataulu ei antanut myöden kovin suurelle operaatiolle, joten tämä projekti jatkuu vielä seuraavillakin kerroilla. Tarkoituksena on kaivaa maata rinteen puoleiselta seinustalta pois hätäapuna tulevaa talvea varten. Kaivuutöiden seassa maasta löytyi mielenkiintoinen esine. Kirjoittelen siitä myöhemmin lisää kun saan parempia valokuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti