maanantai 6. elokuuta 2018

Valmista tuli, osa 2 - kuistin katto

Kaksi vuotta sitten siirtelimme katolla pressua edestakaisin sateiden mukaan sekä poltimme päreitä - poltimme PALJON päreitä. Jätimme tuolloin kuistin katon korjaamatta ja koska viime kesä meni mm. ulkovuorilaudoituksen ja ikkunoiden parissa niin palasimme eteisen katon pariin vasta tänä kesänä.

Lähtötilanne: vanha huopakatto, jossa aikaisemmat tukilaudat kiinni. Ikkunat vielä laittamatta.


Perinteiseen purkuhommaan kuului pari kerrosta huopaa (kaatopaikalle - check!), hurja määrä päreitä (poltettu - check!), vanhaa lautamateriaalia (kaatopaikalle - check!) sekä rullamitan kanssa ihmettelyä. Isäntä ei ole vieläkään hyväksynyt, että tässä tuvassa ei ole suoria seiniä, kulmia eikä tasaisia mittoja. Myöskään kuistin katto ei yllättänyt. Se oli sekä vino, että kapeneva. Remontissa vinous korjattiin, mutta aavistuksen kapeneva malli jäi.


Kattotuoleihin käytettiin kattoremontista ylijäänyttä puumateriaalia, jota Saunamestari tilusiltaan meille lahjoitti. Varsinaiseen kattoo käytettiin kierrätyslautoja (mm. vanhoja ulkovuorilautoja) sekä ihan kaupan hyllyltä haettua ohutta filmivaneria. Alushuopaa oli jäljellä vielä riittävästi edellisestä kattoprojektista, palahuopia sekä peltilistoja piti käydä hakemassa kaupasta hieman lisää.

Laudat alle harvakseltaan, päälle levy ja huovat


Tämän verran jäi vajaaksi kattohuovat

Valmista siis tuli lopulta ja tällä kertaa myös katon sekä seinän liitoskohta on tehty huolella. Sekä alushuopa että varsinainen huopa nousevat seinää pitkin ylös ja liitoskohtaa suojaa vielä pelti.

Kuistin katto: valmis!
Viimeisessä kuvassa näkyy jo paikoilleen asennettu ikkunakin. Nuo ikkunan karmilaudat, ne ovatkin oma juttunsa. Vanhojen lautojen uusiokäyttö oli hyvä idea, kunnes ne laitettiin paikoilleen kunnostettujen ikkunan ja uuden katon viereen. Niinpä taas syntyi jatkoprojekti numero 235 - vielähän en ole maininnut, että kuistin katon uusimisen myötä myös kuistin sisäkatto piti tehdä uusiksi. Siinä samallahan uusii helposti myös seinät, eikö totta? Tästä projektista lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti