Näytetään tekstit, joissa on tunniste tikkurilan vinha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tikkurilan vinha. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Hullua huhkimista

Olemme raataneet tuvalla tavallista enemmän, vaikka mihinkään ei olisi kiire. Ensi viikonloppuna tuvalle on tulossa vieraita ja huhkimiseen tulee väkisinkin pieni tauko.


Maalasin kuistin seinät Tikkurilan Vinha-maalilla ulkoa ja nyt vaihdettujen ikkunoiden, uusien ikkunapuitteiden ja uuden katon kanssa se näyttää aivan uudelta.


Ennen


Jälkeen
Terassi sai jo noin puolet kaiteesta, loppujen urakointi on vielä edessä. Toki terassin alaosan laudoitus on vielä myös työlistalla, mutta se on enemmän esteettinen asia kuin turvallisuusasia, joten taaperoperheessä kaide tietenkin meni työlistalla ensimmäiseksi.





Maanmuokkaushommiin päästiin perinteisin työvälinein. Kuokan, lapion ja haravan avulla tämä terassin vieressä ollut rinne tasoitettiin/porrastettiin ja siihen on levitetty sora. Jotain ihanaa on luvassa lähiaikoina.


Ennen
Jälkeen



Maan korkeuseron hahmottaa paremmin tästä kuvasta



lauantai 9. toukokuuta 2015

Punaista pintaan

Lyhyt mutta tehokas remonttipäivä vei maalausprojektia eteenpäin. Tupa on kauttaaltaan nyt punaisen ulkomaalin peitossa, toinen kerros pitää vielä vetää päälle ennen valkoisia yksityiskohtia. Tikkurilan Vinha -maali on helppo levittää, mutta paksuutensa johdosta se on myös aika raskasta sivellä.
 Riittävyys on tuntunut olevan paljolti purkissa luvattua ja maali kuivuu melko nopeasti.

Sivuseinä maalattu. Yksi kerros maalia on vielä hieman epätasainen.

Tyylillinen tehokeino

Ensimmäinen kerros punaista valmis

Ensimmäinen kerros punaista valmis
Vaihtelun vuoksi en jatkanut rakennuksen ulkomaalausta, vaikka osan rakennuksesta olisi voinutkin jo maalata uudestaan - ensimmäinen kerros maalia kun vedettiin jo viikko sitten. Jatkoin huoneen maalauksella, vuorossa oli viimeisenä lattian maalaus. Käytin samaa hirsisuojaa, jolla on käsitelty jo seinät ja katto. Valkoiseksi sävytetty hirsisuoja on huomattavasti Vinhaa hankalampi levittää, varsinkin höylähirteen, jossa on pientä epätasaisuutta. Levitysvaiheessa pinta näyttää todella epätasaiselta, ikävän laikukkaalta. Onneksi lopputulos kuitenkin tasoittuu kuivuessaan.

Lattia käsitelty, läikykkyys näkyy vielä selkeästi
Aloitin myös saunan käsittelyn valkoisella Supi Saunasuojalla. Ehdin (ja jaksoin) maalata pesuhuoneen yhden seinän ja puolet katosta sekä löylyhuoneen yhden seinän. Saunasuoja on tavalliseen kuultomaaliin verrattavaa ainetta, sama haaste levittämisessä kuin hirsisuojassa - tuntuu leviävän epätasaisesti, mutta onneksi kuivuessa tasoittuu. Supi Saunasuojaa pitää levittää pesuhuoneen puolelle kaksi kerrosta ja löylyhuoneen puolelle vain yksi kerros. Lopputuloksena lieneekin sitten huomattavasti vaaleampi pesuhuone kuin löylyhuone.

Pesuhuoneen yksi seinä maalattu.

Tuvalta kuvattuna pihakin näyttää vihreältä. Koko toinen puoli tontista on kuitenkin multamaata.